Suhteet

Et kai ole pomottava puoliso? Näin tunnistat käytöksesi ja muutat sitä

Käsi sydämelle: miten kohtelet puolisoasi? Et kai pomota häntä? Onneksi omaa käytöstään voi muuttaa.

Voi kauhea, mikä pirttihirmu! Taas se nalkutti puolisolleen ja komenteli tekemään vaikka mitä, saatat päivitellä lähipiirillesi. Huh huh, onpas puoliso tosiaan tossun alla, muut nyökytellevät.

Mutta mitä jos oletkin itse samanlainen pomottava puoliso? Ihminen ei nimittäin aina tajua pomottavansa.

Pomottaa voi monella tavalla. Nalkuttamisen ja komentelun lisäksi pomottaminen voi olla esimerkiksi tehtävien antamista, paremmin tietämistä ja asioista päättämistä.

Ulkoapäin on vaikea arvioida parisuhteen toimivuutta.

”Ulkopuoliselle voi näyttää siltä, että toinen pomottaa toista kauheasti, mutta se voi olla pariskunnalle itselleen toimiva dynamiikka. Samoin tasaveroiselta ja keskustelevalta vaikuttavassa parisuhteessa toinen voi kokea, että häntä pomotetaan”, seksuaalineuvoja, seksuaaliterapeutti ja toimintaterapeutti Elina Tanskanen sanoo.

Lue myös: Näin suomalaiset pomottavat puolisoitaan – testaa, oletko itse samanlainen pirttihirmu!

Pomottaminen voi johtua kontrollintarpeesta

Pomottavat puolisot ovat aina yksilöitä. Esimerkiksi ikä tai sukupuoli ei tee ihmisestä pomottajaa. Yksi piirre on heille kuitenkin monesti yhteinen.

”Pomottaminen johtuu usein tarpeesta kontrolloida tilanteita. Sitä, miten kaikki menee, miten toimitaan ja mitä yhteisessä elämässä tapahtuu”, Tanskanen sanoo.

”Taustalla voi olla pelkoa ja ahdistusta siitä, että kaikki ajautuu kaaokseen tai menee väärin, että joudutaan ongelmiin tai tapahtuu jotain ikävää ja pahaa, jos toimitaan toisin.”

Ihminen ei aina tiedosta pelkojaan. Usein pomottavalla puolisolla on hyvä tahto eikä hän välttämättä haluaisi pomottaa, mutta tarve pitää tilanne hallinnassa saa hänet päsmäröimään.

Lue myös: ”Nämä ovat parisuhteen pahimmat virheet”, varoittaa rakkauspsykologi Tony Dunderfelt

Pomottava puoliso voi komennella, nalkuttaa, tietää asioista paremmin ja antaa toiselle tehtäviä.
Pomottava puoliso voi nalkuttaa, komennella, antaa tehtäviä, luulla tietävänsä paremmin ja päättää asioista.

Voi olla, että puolisoaan käskyttävä pomottaa myös itseään. Hän on kumppaniaan kohti vaativa, mutta vaatii itseltään vielä enemmän.

”Pomottaja ei välttämättä ole tyytyväinen itseensä. Harva nauttii nalkuttamisesta.”

Lue myös: Mitä tehdä, jos häpeää puolisonsa käytöstä? Näillä vinkeillä selviät noloista tilanteista

Pomottaja: Pyydä, älä käske

Pomottamisen pelossa ei kannata sensuroida itseään täysin, mutta olisi hyvä miettiä, miten sanansa asettelee.

On tilanteita, joissa napakasti pyytäminen on parempi. Äänensävy ja konteksti vaikuttavat. Jos tiedät tai osaat asiasta enemmän ja neuvot puolisoasi, tee se toista kunnioittaen ja arvostaen.

”Roskapussinkin voi pyytää viemään monella tavalla. Sanotko, että minua ahdistaa tuo roskapussi, voisitko viedä sen? Vai tiuskaisetko, että miksi sinun pitää olla niin sotkuinen, että et ole voinut tuotakaan hoitaa?”

Lue myös: Positiivinen viestintä vahvistaa parisuhdetta – 10 askelta kitkattomaan kommunikaatioon

Pomottava puoliso voi muuttaa käytöstään

Kun tuntuu, että kumppani tekee kaiken väärin, roskis ei liiku eteisestä ja pyykit on ripustettu huonosti, Tanskanen kehottaa vaihtamaan näkökulmaa.

”Voit kysyä itseltäsi, onko taloutemme tai terveytemme ja hyvinvointimme vakavasti uhattuna. Mitä tapahtuu, jos hellität, luotat toiseen ja annat hänen tehdä asiat omalla tavallaan?”

Tanskanen kertoo, että takerrumme kovin helposti pieniin asioihin, kun tärkeämpää olisi tutkia, mitä ahdistavaan nalkutukseen usuttavan tunteen alla on. Mitä olet vailla tai mitä pelkäät?

Lue myös: Riitele rakentavasti ja vältä väärinkäsitykset – älä sorru näihin virheisiin parisuhteessa

Itsetutkiskelu on käytöksen muuttamisessa avainasemassa. Selkeitä kaikille sopivia käytännön ratkaisuja on vaikea antaa.

”Jo oman käytöksensä tajuaminen, sen tunnustaminen kumppanille ja häneltä avun pyytäminen muuttumiseen voi tehdä suhteelle ihmeitä. On iso asia olla rehellinen itselleen ja kumppanilleen ja pysähtyä pohtimaan asioita sekä olla motivoitunut toimimaan toisin.”

Vanhan ja tutun tavan muuttaminen voi olla iso prosessi. Molemmat joutuvat haastamaan itseään. Tanskanen kannustaa armollisuuteen.

”Ihmiset painiskelevat joskus koko elämänsä saman teeman parissa. Yhtäkkiä eteen tuleva stressaava tilanne saa helposti lipsumaan takaisin vanhoihin tapoihin. Sitä se elämä on, kukaan ole täydellinen.”

Lue myös: Rakastu puolisoosi uudelleen – näin se on mahdollista!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Et kai ole pomottava puoliso? Näin tunnistat käytöksesi ja muutat sitä

Kaunis tyttö

Heh, ”voit pyytää viemään roskapussin…se häiritsee” miksi siis kauniisti tai rumemminkin pyytävä ei vie sitä itse? Tuossa esimerkissä on juuri se pomottamisen ärsyttävyys, toinen keksii toiselle töitä.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.