Kesän 10 raparperiohjetta

Kokosin käynnissä olevan raparperikauden kunniaksi 10 erilaista raparperileivonnaisen ohjetta yhteen. Samalla pääsin muistelemaan niitä kaikkia raparperiherkkuja, joita vuosien aikana on tullut tehtyä.

Olen viime vuosina käynyt hakemassa raparperit omalta pihalta tai saanut niitä veljeltäni tai isältäni. Se hetki, kun olen paljain jaloin kävellyt nurmikolla raparperipuskaan luo on ollut yksi kevään ja kesän kivoimmista hetkistä. Silloin olen tiennyt pääsevänsä leipomaan raparperista jotain hyvää.

Viime kesänä raparperit jäivät kuitenkin myymämme omakotitalon pihaan. Nyt odottelen pääseväni muuttamaan lähikuukausina valmistuvaan taloomme, jonka pihalle laitan kasvamaan reilut määrät muun muassa raparperia, herukoita, hedelmäpuita, kasvimaan… Niiden satoa odotellessa totean vain, että onpa kiva, että raparperia löytyy myös kaupasta 🙂

Mutta pidemmittä puheitta, tässä 10 vinkkiä siitä, mitä kaikkea raparperista voi leipoa. Suurin osa ohjeista on helppo ja nopeita. Joukosta löytyy myös muun muassa yksi munaton raparperipiirakka ja pari muuta munatonta herkkua.

 

Raparperipiirakka-valkosuklaajuustokakussa yhdistyy piirakka ja juustokakku. Raparperipiirakan päälle hyydytetty mascarponea sisältävä valkosuklainen juustokakkukerros.

Raparperipiirakka kermaviilipäällisellä on melko perinteinen, mutta niin hyvä piirakka. Kermaviilipäällisen takia piirakka on niin mehevä, ettei se välttämättä kaipaa erillistä kastiketta lainkaan. Makunsa puolesta tämä on mielestäni (melko) täydellinen raparperipiirakka.

Helpot raparperi-vaniljajuustokakut lasissa on todella helppo ja maukas jälkiruoka tai vaikka juhlaherkku. Juustokakkumainen mousse syntyy vain kolmesta aineesta ja raparperihillokkeen tekokin on helppo ja nopeaa. Tästä meillä tykkäsivät myös ne, joille raparperi ei yleensä muutoin maistu.

Herkullinen valkosuklaa-raparperipiirakka on nimensä mukaisesti herkullinen. Siinä on pehmeä valkosuklainen, miedonmakuinen täyte, joka maistuu niiin hyvältä kirpeämmän raparperin kanssa.

Raparperi-britakakussa on ihana makeankirpeä leivonnainen. Siinä maistuu rapea ja makea britakakku sekä kirpsakampi raparperi. Tässä britassa on vain yksi täytekerros, mutta kakun voi koota myös useampikerroksiseksi.

Valkosuklaa-raparperimuffinssit valmistuvat vain sekoittamalla aineet yhteen eli vatkaimen voi unohtaa kaappiin. Tästä huolimatta muffinssit ovat kuohkeita ja tosi meheviä. Näitä on tullut tehtyä usein!

Vadelma-raparperirahkamurupiirakka muistuttaa Maisemakahvilan raparperipiirakka, mutta maistuu raparperin lisäksi myös vadelma.

Helpot ja nopeat raparperidonitsit valkosuklaalla ovat kuin pieniä makeankirpeitä muffinsseja, mutta donitsin muodossa. Oletko jo kokeillut?

Helppo ja nopea raparperihilloke sopii moneen paikkaan. Sillä saa maistettua niin jogurtit, rahkat, letut, kakkutaikinat…

Helppo ja nopea raparperipiirakka syntyy ilman kananmunia. Se on siitä huolimatta (tai ehkä jopa sen takia) todella pehmeä ja mehevä.

 

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Kesän 10 raparperiohjetta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X