Suklaapossu

Joulun herkulliset leivonnaiset jokaiseen makuun

luumumousse-tayte-ja-voitaikina

Tästä Joulun herkulliset leivonnaiset -postauksesta löydät vinkkejä joulunajan erilaisiin leivonnaisiin. Joukosta löytyy muun muassa kahvikakkuja, juustokakkuja, hieman erilaisia joulutorttuja ja muita pieniä makeita leivonnaisia syötäviä lahjoja unohtamatta.

Ohjeiden valitsemisessa toimi apuna tyttäreni ja oli hauska nähdä, että hän valitsi hyvin pitkälti samoja ohjeita, mitä itsekin olisin valinnut.

Helga-mummon pehmeät piparkakut ovat nimensä mukaisesti pehmeitä piparkakkuja. Piparkakkujen pinnalle voi ennen paistamista ripotella hieman sokeria, jolloin pinta hieman rapeutuu uunissa ja sokeri krahisee hampaissa syödessä muutoin pehmeää piparkakkua.

Ohje on saatu alunperin lukijalta, jonka Helga-mummon ohje tämä on. Näin ne hyvät ohjeet kulkevat sukupolvelta toiselle ja levittyvät laajemmalti 🙂

Pehmeät piparkakut

Ihastuin taatelikakkuun noin vuosi sitten jouluna maistaessani perinteistä taatelikakkua äitini reseptien joukosta löytyneellä ohjeella. Kakusta tuli ihanan pehmeä ja mehevä, ja se oli täysin erimakuinen kuin lapsuuteni kakku. Tai sitten vain makuaisti on muuttunut vuosien saatossa parempaan suuntaan 🙂

Taatelikakku helppo

Ihanat luumumoussetortut sisältävät ihanan helpon, vain kahdesta aineesta syntyvän luumumoussen. Torttujen pohjana on valmiit lehtitaikinalevyt, jotka Kotiliesi-lehdestä pongaamallani tavalla maustetaan ennen paistamista piparkakkumausteella. Nämä tekivät mein perheessä kauppansa jopa tavallisia joulutorttuja paremmin.

Ihanat luumumoussetortut

Joulun syötävät lahjavinkkinä on tällä kertaa helpot, ilman lämpömittaria valmistuvat lakritsi-sitruuna-valkosuklaafudget. Näiden lisäksi blogista löytyy vaikka kuinka monta erilaista muutakin fudgea aina marmoroiduista piparminttufudgeista mokka-suklaafudgeihin.

Karkit-osiosta löydät muitakin syötäviä lahjoja.

Sitruuna lakritsi

Itsetehdyt Wiener nougat -palat ovat ihania! Ne ovat yllättävän helppotekoisia ja todella herkullisia nougatin ja suklaan makuisia pikkumakeita joulupöytään tai vaikka joululahjaksi.

Wiener nougat

Helppo ja nopea piparkakkujuustokakku valmistuu vain muutamassa minuutissa ilman liivatetta. Taisin joskus ottaa aikaa ja kakun aktiivisessa tekemisessä meni noin vartti. Tämän jälkeen kakku toki viettää jääkaapissa hieman aikaa ennen kuin on syöntivalmis. Kakku on ollut tykätty ja sen makua pystyy muokkaamaan erilaisissa piparkakuilla ja vaikka maustamalla juustokakkumassaa lisää oman maun mukaisilla mausteilla.

Joulu juustokakku

Munaton piparkakkumukikakku on nopea helpotus piparkakun makuisen kahvikakun himoon. Mukikakun aineet sekoitetaan nopeasti keskenään ja taikina kypsennetään mukissa vain noin minuutin ajan. Sen jälkeen mukikakku on valmis nautittavaksi.

Piparkakkumukikakku

Ilman vatkaimia valmistuvat piparkakun makuiset mokkapalat ovat vegaanisia, mutta siitä huolimatta (vai sen takia?) ne ovat todella pehmeitä ja ihanan makuisia. Huomaatko, kuinka höttöinen rakenne taikinassa on?

munattomat ja maidottomat piparimokkapalat

Piparkakku-Wilhelmiinat ovat tavallisten wilhelmiinojen jouluinen versio. Voi kuinka hyviä nämä ovatkaan!!!

Piparkakku-Wilhelmiinat

Riisipuurojuustokakku on tämän vuoden uusi tulokas, mutta nousi sekä omalla listallani että näimmä myös tyttäreni mielestä jouluisten juustokakkujen kärkeen. Kakun nimi saattaa kuullostaa oudolta, mutta kokonaisuudessaan kakku on erittäin toimiva. Luumuista keitettyä kiisseli sopii loistavasti kakun päälle. Alla olevassa kakussa kiisseli on keitetty suht kiinteäksi, mutta sen voi jättää myös löysemmäksi, jolloin se kiiltää kauniisti. Tähän tarkemmat vinkit kakun ohjeessa.

Riisijuustokakku

Kolmisen vuotta sitten julkaistu glögijuustokakku sisältää piparkakun makuisen pohjan, pehmeän ja miltei höttöisen miedosti piparkakun ja glögin makuisen täytteen sekä glögikiilteen. Tykkään!

Glögijuustokakku

 

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joulun herkulliset leivonnaiset jokaiseen makuun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *