Ruoka

Hanhipaisti kruunaa joulupöydän – katso juhlan koko menu

Alkuruokapöytä notkuu perinteisiä herkkuja, kun taas pääruokana nautitaan keskieurooppalaista hanhipaistia. Loistelias jouluillallinen päätetään hedelmäisillä jälkiruoilla ja juustoilla.

Jouluisina alkupaloina maistuvat suloiset hanhenmaksaleivät. Siirappinen saaristolaisleipäviipale saa ylleen hanhenmaksapateeta ja granaattiomenan siemeniä. Kauniit leipäset viimeistellään timjaminoksilla ja nostetaan alkuruokapöytään esille.

Perinteistä kalapöytää edustavat pikkuruisissa laseissa tarjoiltavat mätimaljat. Kerroksittain kootuissa annoksissa maistuvat mäti, ruohosipuli ja sitruunalla raikastettu smetana. Juhlavat alkupalat nautitaan saaristolaisleivän kera.

hapankaalikeitto

Kylmien alkupalojen jälkeen on aika nauttia höyryrävän kuumaa hapankaalikeittoa, jonka purppurainen väri on peräisin punajuuresta ja punakaalista. Maukkaassa annoksessa maistuvat myös palsternakka, juuriselleri ja timjami. Sileä sosekeitto saa suutuntumaa hapankaalista, joka saa reilusti muistuttaa olemassa olostaan kaalisuikaleiden muodossa. Nokare smetanaa viimeistelee herkullisen kokonaisuuden.

hanhipaisti

Tänä jouluna juhlapöydän kunkkuna komeilee näyttävä hanhipaisti. Lintupaisti saa miellyttävän hedelmäisen maun, kun hanhen vatsaontelo täytetään omenalla, appelsiinilla ja aprikooseilla ennen uuniin nostamista. Muistathan varata riittävästi aikaa hanhen paistamiseen: Mitä matalampi lämpötila on, sitä tasaisemmin liha kypsyy kauttaaltaan. Mehevän paistin seurana nautitaan täyteläistä kastiketta, jossa yhdistyvät paistoliemen, sherryn ja appelsiinimarmeladin intensiiviset aromit.

jouluateria

Hanhipaisti ansaitsee arvoisena lisäkkeet. Legendaariset pekonipavut on aina varma valinta, sillä papujen raikkaus yhdistettynä pekonin suolaisuuteen muodostaa loistavan makuparin. Täyteläistä makumaailmaa jatkaa sinihomejuustolla ja timjamilla maustetut juustoperunat. Lisäketarjontaa täydennetään jouluisilla ruusukaaleilla, jotka on höystetty salvialla, karpaloilla ja saksanpähkinöillä.

Päärynäpiirakka

Pääruoan jälkeen pöytään nostetaan lumoavan kaunis päärynäpiirakka. Sitruunan raikkaus ja mantelin viehättävyys tekevät pohjataikinasta ainutlaatuisen. Vuokaan levitetyn taikinan päälle asetellaan riviin päärynäviipaleita ja komeus nostetaan uuniin kypsymään. Paistamisen loppuvaiheessa piiras sivellään siirappi-aprikoosimarmeladiseoksella, joka tuo pirteyttä jouluiseen jälkiruokaan.

Hillotut päärynät

Päärynäinen linja jatkuu, kun jouluaterian viimeisessä osiossa herkutellaan hillotuilla päärynöillä ja juustoilla. Päärynäviipaleet valellaan makealla siirapilla, joka on keitetty kokoon omena- ja sitruunamehuista, ruokosokerista ja tähtianiksesta. Hedelmäviipaleet nostetaan uunin lämpöön karamellisoitumaan, kunnes ne ovat kullanruskeita ja valmiita nautittaviksi.

Lisää ideoita joulupöytään: Kasvissyöjän jouluruoat Nopeat jouluruoat kiireiselle kokille Joulupöydän kylmät alkupalat Joulun perinteinen menu Joulupöydän perinteiset laatikot Ruoka.fi: Kevennetty joulumenu

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hanhipaisti kruunaa joulupöydän – katso juhlan koko menu

Sinun täytyy kommentoidaksesi.