Osallistu hävikkiviikkoon – 7 vinkkiä, joilla vähennät ruokahävikkiä

Syyskuun toisella viikolla eli 10.9.-16.9. vietetän valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Teemaviikon tavoitteena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä.

Mitä ruokahävikki on?

Ruokahävikillä tarkoitetaan roskiin päätynyttä ruokaa, jonka synty olisi voitu välttää esimerkiksi valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin.

Lue lisää: Tiesitkö? Monen suomalaisen jääkaappi on liian lämmin – näin mittaat lämpötilan luotettavasti

Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Suomalaiset heittävät henkeä kohden keskimäärin 24 kg syömäkelpoista ruokaa pois. Eniten roskikseen päätyy kasviksia, maitotuotteita ja kotona valmistettua ruokaa.

Miksi ruokahävikkiä tulee välttää?

Ruoka aiheuttaa lähes kolmanneksen ilmastovaikutuksistamme, joten turhaan tuotettu ruoka kuormittaa paitsi taloutta, myös ympäristöä. Kotitalouksien poisheittämän ruoan ympäristövaikutuksen on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa.

Miten ruokahävikkiä voi välttää?

Ruokahävikki ei useinkaan ole täysin tahatonta, vaan johtuu ennemmin huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä. Kuluttajat ostavat liikaa ruokaa ja kaupat tarjoavat vain täydelliseltä näyttäviä tuotteita.

Kokosimme seitsemän vinkiä, joilla kotona syntyvää ruokahävikkiä voi helposti vähentää.

1. Osta vain tarpeeseen.

Ota kuva jääkaappisi sisällöstä ennen kuin menet kauppaan. Näin vältät turhat ostokset. Vältä myös nälkäisenä kauppaan menemistä, silloin tulee helposti ostettua ruokaa yli tarpeen.

2. Älä sorru tarjouksiin

Ole tarkkana tarjousten kanssa ja vältä myös liian suurten pakkausten ostamista. Isompi määrä ei välttämättä ole edullisempi, mikäli osa siitä päätyy roskikseen. Osta ruokaa vain sen verran, mitä tiedät ehtiväsi käyttää ennen sen pilaantumista.

3. Kartoita kaapit

Tutki mitä kaapeissa on ennen kuin ostat uutta. Pidä myös jääkaappi järjestyksessä ja herkästi pilaantuvat elintarvikkeet näkösällä.

Lue lisää: Tähteistä syntyy helposti maittavia aterioita. Tässä 8 herkullista ohjetta – maistuisiko kanakeitto, lohi-perunapihvit tai lihapullamunakas?

4. Säilytä ruoka oikein.

Kaikki ruoka ei kuulu jääkaappiin. Esimerkiksi leipä sekä osa hedelmistä ja vihanneksista pilaantuu nopeammin jääkaapissa kuin huoneenlämmössä. Tarkkaile kaupassa, miten ruoka säilytetään. Jos se on myynnissä huoneenlämmössä, säilyy se usein kotonakin niin.

Lue lisää: 10 ruoka-ainetta, joita ei tulisi koskaan säilyttää jääkaapissa

Monen jääkaapin lämpötila on liian korkea.

5. Tunne pakkausmerkinnät.

Parasta ennen -päiväys kertoo, että vähintään siihen päivään asti tuote säilyttää oikein varastoituna sille tyypilliset ominaisuutensa, kuten maun ja rakenteen. Parasta ennen päivämäärällä varustettuja elintarvikkeita voi käyttää myös päiväyksen umpeuduttua, mikäli tuote aistinvaraisesti arvioituna vaikuttaa käyttökelpoiselta. Sen sijaan viimeinen käyttöpäivä -merkinnällä varustetut tuotteet on heitettävä pois päiväyksen umpeuduttua.

6. Jatkojalosta

Mikäli ruokaa jäi tähteeksi vain hieman, jatkojalosta se seuraavana päivänä uudeksi ruoaksi. Isomman määrän ruokaa voi vaikka pakastaa.

Lue lisää: Helpotusta arkiruokailuun: nämä ruoat maistuvat hyvältä myös seuraavana päivänä

7. Hyödynnä kaikki ruoka.

Hieman nahistuneet juurekset voi hyödyntää sosekeitoissa, ylikypsät hedelmät voi pyöräyttää smoothien joukkoon.

Lähde: hävikkiviikko.fi

Keskustelu

Kommentoi juttua: Osallistu hävikkiviikkoon – 7 vinkkiä, joilla vähennät ruokahävikkiä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X