Kaalista saat mehevää arkiruokaa.

Voiko kaalikääryleiden valmistus olla helpompaa? Nämä kolme nerokasta niksiä helpottavat urakkaa

Kaalikääryleet ovat ihanaa lohturuokaa. Kaalikääryleet ovat paitsi maukasta perinneruokaa, ovat ne myös edullisten kotiruokien kärkikastia.

Kaalikääryleiden valmistaminen vaatii hiukan viitseliäisyyttä ja aikaa. Keittokirjailija Mika Rampa kertoo uudessa Perinneruokaa prkl (Tammi) kirjassaan, että kaalikääryleiden valmistus oli niin työlästä ja aikaa vievää, että jotain oli tehtävä.

Muffinivuoka on hyvä apuri

Avuksi tulee monissa keittiöissä nurkkiin pyörimään jäänyt muffinivuoka. 2000-luvun alun kuppikakku- ja muffinibuumi sai monet ostamaan muffinivuoan, mutta leivontainnostuksen laannuttua suurikokoinen vuoka on jäänyt pyörimään kaappeihin. Rampa löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla – tällä ohjeella saadaan muffinivuoka hyötykäyttöön ja kaalikääryleiden käärimisvaihe jää pois.

”Tällä ohjeella syntyy nopeasti taivaallisen makuisia kaalikääryleitä – ihan kuin mummon tekemiä!”, Rampa sanoo.

Muffinivuoka tulee avuksi kaalikääryleitä tehdessä.

Tarjoile pika-kaalikääryleet puolukoiden kanssa, kuten perinteisetkin. Kuva on kirjasta Perinneruokaa prkl (Tammi).

Mikan kääryleet tehdään maukkaasta kurttukaalista:

1 kurttu- eli savoijinkaali

400 g sika-nautajauhelihaa

1 sipuli

1 kananmuna

1/2 dl riisiä

2 dl ruokakermaa

1 dl vettä

1/2 valkopippuria

1 tl meiramia

2 rkl siirappia

1 1/2-2 tl suolaa

Lisäksi

25 g voita

2 rkl siirappia

Voitele muffinivuoka ja laita jokaiseen koloon kurttukaalin lehti. 

Paloittele loppu kaali kulhoon ja lisää mukaan jauheliha, hienonnettu sipuli, kananmuna, riisi, kerma ja vesi. Mausta seos valkopippurilla, meiramilla, siirapilla ja suolalla. Sekoita hyvin.

Lusikoi täytettä jokaiselle kaalinlehdelle ja nosta reunat päälle. Peitä kääryleet foliolla ja paista 175 asteisessa uunissa pellin päällä noin tunti.

Ota folio pois ja voitele kaalikääryleet voi-siirappiseoksella ja paista vielä 30 minuuttia 200 asteessa.  Nauti puolukoiden kera.

Kaalikääryleiden yksi työläimmistä vaiheista on kaalin esikypsyttäminen. Suurikokoinen kaali ei välttämättä mahdu kattilaan, joten monella käärylehimo on jäänyt täyttämättä. Kaalia ei kuitenkaan tarvitse välttämättä keittää.

  1. Kaali pehmenee kuin itsekseen, kun nostat sen pakastimeen ja sulatat. Pakastuksen jälkeen jätä se jääkaappiin sulamaan esimerkiksi lautaselle, lehdet pehmenevät ja ne ovat helppo käyttää sen jälkeen käärimiseen.
  2. Mikro tulee yllättäväksi avuksi kaalin pehmentämisessä. Nosta kaali mikroon ja kypsennä sitä pikku hiljaa. Lehdet irtoilevat helposti. Voit vielä kypsentää lehtiä erikseen mikrossa, jolloin ne pehmenevät vielä lisää.

Syksyllä kaalit ovat makeampia

Syksyllä kaaleja löytyy myös useampia lajikkeita. Litteä syyskaali sopii erityisesti kääryleisiin. Sen littanoiden ja leveiden lehtien sisään on helppo kääriä täytteitä ja maku on vähän makeampi kuin tavallisen keräkaalin.

Kaaliruoat ovat suomalaisia klassikkoruokia

Nappasimme arkistostamme myös ihanimmat kaaliohjeet käyttöösi. Kokeile ainakin kaalilaatikkoa, kaalipiirakkaa, hapankaalia ja kaalisalaattia.

Keskustelu

Kaalikääryleitä voi tehdä myös perinteiseen Länsi-Balkanilaiseen tapaan. Siellä perinteinen kaalikääryle on sarma kääryle, joka kääritään kokonaan hapatetuillä kaalinpään lehdillä.

Kommentoi juttua: Voiko kaalikääryleiden valmistus olla helpompaa? Nämä kolme nerokasta niksiä helpottavat urakkaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X