
Katajanmarja ryydittää riistaruoat – ripauta metsäistä makua rohkeasti myös kalaruokiin
Katajanmarja on mainio kalaruokien mauste ja moni riistaruokakin maistuu varsin kesyltä ilman katajanmarjaa. Lisää pari marjaa graavikalan mausteeksi tai hirvipataan. Niissä katajanmarja on parhaimmillaan.
Katajanmarja tunnetaan erityisesti ginin raaka-aineena ja riistaruokien mausteena. Katajanmarjasta on kuitenkin paljon muuhunkin.
Lue myös: Riistaruoka kuuluu syksyyn – katso herkulliset ohjeet!
Jos tarkkoja ollaan, katajanmarja ei itse asiassa ole marja, vaan katajapuun käpy. Katajanmarjan kypsyminen on hidasta ja vie kokonaisuudessaan kolme vuotta.
Ensimmäisenä vuonna katajanmarjat ovat vihreitä ja toisena vuonna sinisiä. Vasta kolmantena vuonna marjat ovat kypsiä ja väriltään miltei mustia. Raaka ja kypsä marja eroavat paitsi väriltään, myös maultaan, mutta molemmat ovat silti syötäväksi kelpaavia.
Katajanmarjojen keruuaika on syksyllä syys–lokakuussa. Kataja kukkii ja marjoo runsaimmin valoisilla paikoilla ja on yleinen havupuu koko Suomessa. Aukeilla paikoilla katajissa voi olla noin 300 marjaa, mutta metsissä katajien marjonta voi jäädä hyvinkin vähäiseksi.
Katajanmarjojen keruu kuuluu jokamiehenoikeuksiin, kunhan keräämisen suorittaa puuta vahingoittamatta. Helpoiten marjat saa noukittua talteen kopautus-tekniikalla. Aseta maahan katajan viereen kangas, taivuta sen ylle katajan marjova haara ja kopauta sitä kepillä niin, että marjat putoavat kankaalle.
Katajanmarjat käytetään yleensä kuivattuina, joko jauheena tai kokonaisina. Kuivaaminen tapahtuu hitaasti hyvin miedossa lämmössä, jotta marja ei rypisty.
Katajanmarja – käytä muutama marja kerrallaan
Kuivattuja katajanmarjoja voidaan käyttää mausteena pippurin tapaan ja ne tuovat ruokiin herkullisen, aavistuksen metsäisen maun. Niiden käytössä kannattaa kuitenkin olla varovainen. Katajanmarjat eivät sovi henkilöille, joilla on korkea verenpaine eivätkä raskaana oleville tai säännöllisesti käytettynä munuaisvaivoista kärsiville.
Katajanmarjoja ei myöskään suositella käytettäväksi yhtäjaksoisesti paria viikkoa pidempää eikä niitä pidä nauttia kerralla muutamaa marjaa enempää. Suuret annokset katajanmarjoja saattavat aiheuttaa vatsakipua, oksentelua, ripulia, aineenvaihdunnan häiriöitä, munuaisvaurioita, valkuaisen tai veren erittymistä virtsaan, sydämentykytystä, kohonnutta verenpainetta tai jopa kouristuksia.
Tosin katajanmarjat ovat niin vahvan makuisia, että jo muutama marja riittää usean hengen annoksiin.
Katajanmarjoilla maustetut liharuoat
Erityisesti hyvin katajanmarjat sopivat lihan, kuten sianlihan, lampaan ja riistan marinoimiseen ja maustamiseen antaen lihalle herkullisen metsäistä makua.
Lisää muutama katajanmarja riistaruokiin. Esimerkiksi hirvipataan, –käristykseen tai –keittoon sekä itse tehdyn riistamakkaran mausteeksi ne sopivat erinomaisesti.
Myös marinoitu paahtopaisti saa makua marinadista, joka sekoitetaan öljystä, katajanmarjoista, valkosipulista ja yrteistä. Marinoitu paahtopaisti on oiva joulu- ja juhlapöydän tarjottava, joka voidaan valmistella hyvissä ajoin etukäteen.
Täytetyt viiriäiset maistuvat makoisilta simppelisti suolalla ja pippurilla maustettuina, mutta voit kokeilla mausteeksi myös katajanmarjaa, yrttejä, sitruksia tai vaikkapa glögimausteita.
-
Riistamakkara
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 10 annosta
-
Hirvipata
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 4 annosta
-
Maa-artisokkahirvikeitto
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 4 annosta
-
Hirvikäristys
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 4 annosta
-
Täytetyt viiriäiset
- Valmistusaika
- 30-60 min
- Annosmäärä
- 4 annosta
-
Marinoitu paahtopaisti
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 8 annosta
Katajanmarja kalan mausteena
Erityisen ihania katajanmarjat ovat kalan kanssa. Katajanmarjat ja siitä valmistettu gini maustavat makoisaksi esimerkiksi graavisiian ja ne sopivat mainiosti myös graavilohen koristeeksi.
Kokeile katajanmarjoja hiillostettujen silakkafileiden maustamiseen. Lado hiillostetut silakat vuokaan, lisää päälle ginistä, katajanmarjoista sekä vedestä ja öljystä sekoitettu marinadi ja anna maustua kylmässä vuorokauden ajan.
-
Graavi siika ja lohi
- Valmistusaika
- 30-60 min
- Annosmäärä
- 0 annosta
-
Gin & tonic -graavattu siika ja mummonkurkkurullat
- Valmistusaika
- alle 30 min
- Annosmäärä
- 6 annosta
-
Katajanmarjamarinoidut hiilisilakat Gullkronan tapaan
- Valmistusaika
- alle 30 min
- Annosmäärä
- 0 annosta
Katajanmarjat muiden ruokien mausteena
Katajanmarjat sopivat liharuokien lisäksi hapankaaliin sekä pienessä määrin tuorejuustojenkin mausteeksi. Katajanmarjoilla ja rosmariinilla maustettu itse tehty piimäjuusto kelpaa tarjottavaksi vaikka fiinimmässäkin juhlapöydässä.
Katajanmarjaa käytetään myös alkoholijuomien maustamiseen ja trendijuomaksi kiilanneen ginin valmistukseen. Ginistä valmistat klassikkojuoma gin tonicin eli GT:n. Gin tonic on ihanan raikas juoma, helppo tehdä, ja rakentuu vain kolmesta aineksesta: jäistä, ginistä ja tonic-vedestä. Valitse laadukkaat ainekset, tee drinkki oikeassa järjestyksessä ja onnistut. Hyvin valittu koriste viimeistelee juoman.
-
Helppo hapankaali
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 0 annosta
-
-
Gin tonic
- Valmistusaika
- alle 30 min
- Annosmäärä
- 1 annos
Lue myös Anna.fi: Hirvi kruunaa syysaterian
Kommentoi
Kommentoi juttua: Katajanmarja ryydittää riistaruoat – ripauta metsäistä makua rohkeasti myös kalaruokiin