Ruoka

Ruokaöljy kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan – esittelemme oikeat öljyt paistamiseen ja leivontaan

Ruokaöljy kuuluu kotikeittiön tärkeimpiin raaka-aineisiin, jonka valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Tiedätkö, mikä ruokaöljy sopii parhaiten mihinkin tarkoitukseen? Entä mikä öljy on terveyden kannalta paras valinta?

Ruokaöljy kannattaa valita maun ja käyttötarkoituksen mukaan, sillä kaikki öljyt eivät kestä esimerkiksi kuumennusta yhtä hyvin. Oikein valittuina kasviöljyistä saa kuitenkin paitsi hyvää makua ruoanlaittoon, myös pehmeitä rasvoja ruokavalioon. Siksi on hyvä ymmärtää erilaisten öljyjen ja niiden käytön erot.

Kylmäpuristettu vai tavallinen ruokaöljy?

Ruokaöljyjä on moneen lähtöön. Öljyt voidaan jakaa paitsi käytetyn raaka-aineen, myös valmistustavan mukaan.

Kylmäpuristettu öljy saa nimensä siitä, ettei sen lämpötila kohoa missään kohtaa valmistusta yli 42 asteen. Nyrkkisääntönä voidaan ajatella, että kylmäpuristettua öljyä ei myöskään kotona kuumenneta, vaan sitä käytetään esimerkiksi salaatinkastikkeeksi, puuron päälle tai leivän dippailuun.

Lisäksi kylmäpuristettuja öljyjä ei yleensä puhdisteta. Tästä syystä kylmäpuristetut öljyt tuoksuvat ja maistuvat voimakkaammalle kuin vastaavat puhdistetut kasviöljyt. Kylmäpuristetun ja puhdistetun kasviöljyn rasvakoostumus ja vitamiinipitoisuus vastaavat toisiaan. 

Mihin ruokaöljyjä voi käyttää? 

Useimpia kasviöljyjä voi käyttää monipuolisesti ruoanlaittoon ja leivontaan. Tavallisin tapa käyttää ruokaöljyjä on paistaminen. Öljyssä paistaminen antaa ruoalle rapean paistopinnan, hyvän maun sekä kaunista väriä. Samalla öljy estää ruoan palamisen pannun pohjaan. Öljy lisätään aina kuivaan pannuun, jotta se ei kuumetessaan ala roiskumaan. 

Paistamisen lisäksi toinen loistava käyttökohde ruokaöljyille on erilaiset kastikkeet, levitteet sekä majoneesi. Hyvä ja maukas öljy maustaa salaatin vaikka sellaisenaan, mutta tavallisesti mukaan lisätään ainakin hieman happoa etikasta tai sitruunasta sekä ripaus suolaa. Itse tehty majoneesi valmistuu neutraalin makuisesta ruokaöljystä, kananmunasta sekä mausteista muutamassa minuutissa.

Ruokaöljy sopii loistavasti myös leivontaan. Voit korvata reseptissäsi voin esimerkiksi rypsiöljyllä aina kun siinä käytetään juoksevaa tai sulatettua rasvaa. Muista että öljyn määrä on noin 80% reseptissä käytetystä voista. 

Voin sijaan öljyllä leivottu herkku sopii helpommin myös laktoositonta tai maidotonta ruokavaliota noudattaville. Vaikket noudattaisikaan erityisruokavaliota, parantaa voin korvaaminen terveellisemmällä ruokaöljyllä aina ravinnon sisältämien rasvojen laatua.

Tavallisimmat ruokaöljyt 

Kasviöljyt ovat tärkeä osa eri maiden keittiöitä ja tuovat niihin oman vivahteensa. Öljykasvin viljeltävyys vaikuttaa myös siihen, mitä öljyä missäkin päin maailmaa on totuttu suosimaan. 

Esimerkiksi Unkari tunnetaan valtavista auringonkukkapelloistaan ja maassa kulutetaankin auringonkukkaöljyä yli seitsemän litraa asukasta kohden vuodessa. Oliivipuistaan tunnetussa Italiassa puolestaan jokaista asukasta kohden kuluu lähes 10 litraa oliiviöljyä vuodessa. 

Suomalainen ”lähiöljy” valmistetaan rypsistä. Suosittujen öljyjen joukkoon lukeutuu myös edellä mainitut oliivi- ja auringonkukkaöljy. Myös erilaisia pähkinä- ja siemenöljyjä, kuten seesami-, maapähkinä- ja saksanpähkinäöljyä käytetään jonkin verran etenkin etnisten ruokien valmistukseen ja maustamiseen. 

Alle on listattu tutuimpia ruokaöljyjä, sekä reseptejä ja vinkkejä niiden käyttöön. 

Rypsiöljy

Ehkä tutuin ruokaöljy on rypsiöljy, jonka etuihin on luettava ainakin kotimaisuus, hyvä rasvahappokoostumus sekä hyvä lämmönkestävyys. Neutraalin makunsa ansiosta se on loistava valinta melkein minkä tahansa ruoan tai leivonnaisen valmistukseen.

Myös terveyden kannalta rypsiöljy on loistava valinta, koska se sisältää runsaasti välttämättömiä rasvahappoja, joita elimistö ei pysty itse tuottamaan. Välttämättömistä rasvahapoista rypsiöljy sisältää erityisen runsaasti alfalinoleenihappoa eli omega-3-rasvahappoa. Aikuinen saa noin kahdesta ruokalusikallisesta rypsiöljyä koko päivän annoksen välttämättömiä rasvahappoja.

Rapsiöljy

Rypsiä paljon muistuttavaa rapsia kasvatetaan Euroopan lisäksi ainakin Kanadassa, Intiassa ja Kiinassa. Rypsi- ja rapsi eivät kuitenkaan ole sama asia. Rypsi on nauriin alalaji, rapsi lantun. 

Molemmista kasveista saatava öljy on kuitenkin käytännössä hyvin samanlaista niin maultaan, rasvahappokoostumukseltaan ja käyttöominaisuuksiltaan. 

Oliiviöljy 

Toinen tuttu ruokaöljy on Välimeren ruokavaliosta tuttu oliiviöljy. Oliiviöljyillä on omat laatuluokkansa, johon vaikuttavat rasvahappopitoisuus ja puristusmenetelmät. 

Kylmäpuristetut eli ekstra-neitsyt- ja neitsytoliiviöljyt eivät pidä kuumentamisesta korkeissa lämpötiloissa. Laadukkaat ekstra-neitsyt- ja neitsytoliiviöljyt maistuvat parhaiten sellaisenaan salaattien kastikkeissa sekä leivän dippikastikkeena. Muutoin oliiviöljy kestää hyvin kuumennusta, sillä se sisältää runsaasti kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, jotka eivät kuumetessaan hapetu yhtä herkästi kuin monityydyttymättömät.

Oliiviöljy ei sisällä juurikaan terveydelle välttämättömiä omega-3 -rasvahappoja, mutta sen sijaan siitä saa runsaasti terveydelle hyödyllisiä polyfenoleja, jotka suojaavat veren lipidejä hapettumiselta.

Oliiviöljy jähmettyy jääkaappilämpötilassa ja säilyy parhaiten kuivakaapissa valolta suojattuna.

Auringonkukkaöljy 

Auringonkukkaöljy on lähes mautonta ja sillä on hyvä lämmönsietokyky, joten se on hyvä ruokaöljy niin paistamiseen kuin leivontaankin. 

Terveysvaikutustensa puolesta auringonkukkaöljy ei ole kuitenkaan aivan rypsi- ja oliiviöljyn veroinen. Auringonkukkaöljyssä on runsaasti E-vitamiinia, mutta ei lainkaan terveellisiä omega-3 -rasvahappoja

Seesamiöljy 

Seesaminsiemenistä puristettu öljy on maukasta ja pähkinäistä. Seesamiöljystä puhuttaessa tarkoitetaan usein paahdetuista siemenistä valmistettua tummaa öljyä. 

Seesamiöljyä käytetään yleisesti mausteen tavoin aasialaisissa ruoissa, kuten wokeissa, mutta se sopii hyvin myös aasialaisvivahteisten salaattien kastikkeisiin. Seesamiöljyn maku on erittäin voimakas. Jo pieni määrä tuo ruokaan itämaista vivahdetta.

Kookosöljy 

Kookosöljyä saadaan kookospalmun hedelmistä. Muista kasviöljyistä poiketen kookosöljy sisältää pääosin kovaa eli tyydyttynyttä rasvaa. Näin myös öljy on huoneenlämmössä kiinteää, mutta sulaa lämpimässä. 

Suuren tyydyttyneen rasvan määrän vuoksi kookosöljy sopii parhaiten silloin tällöin käytettäväksi esimerkiksi leivontaan. Raakakakuissa kookosöljyä käytetään tuomaan rakennetta ja täyteläisyyttä kakkuun. Lisäksi kookosöljy kestää hyvin korkeita lämpötiloja ja soveltuu hyvin paistamiseen. Koska kookosöljy tuo ruokiin vienon kookoksen maun, se on hyvä valinta esimerkiksi aasialaiseen ruoanvalmistukseen. 

Maapähkinäöljy 

Maapähkinäöljyä käytetään paljon aasialaisessa keittiössä. Maapähkinäöljy on erittäin monikäyttöinen ruokaöljy, sillä se kestää loistavasti kuumennusta. Maapähkinäöljyssä on voimakas pähkinäinen maku, jolla saa ruokiin itämaisen makuvivahteen. Lisäksi sillä viimeisteltyä salaatit ja erilaiset kastikkeet.

Terveysvaikutuksiltaan maapähkinäöljy ei ole paras vaihtoehto. Se sisältää kuitenkin runsaasti kertatyydyttymättömiä rasvahappoja sekä E-vitamiinia, jolla on antioksidatiivisia vaikutuksia. 

Avokadoöljy

Avokadoöljy ei Suomessa ole yhtä tunnettu kuin yllä mainitut ruokaöljy, mutta  se sopii niin kylmiin kuin kuumiinkin ruokiin. Sen maku on pehmeä ja lempeä, oliiviöljyä huomattavasti miedompi. Kokeile avokadoöljyä esimerkiksi mausteeksi, salaatteihin kastikkeeksi, ruoanlaittoon ja leivontaan.

Ruokaöljyn säilytys 

Kaikki öljyt reagoivat valoon, lämpöön ja happeen. Jotta öljy säilyisi hyvänmakuisena, muista sulkea korkki huolellisesti ja säilytä avattu öljypullo aina viileässä valolta suojattuna.

Avaamaton ruokaöljypullo säilyy hyvin myös huoneenlämmössä, kunhan se on valolta suojattu. Osa öljyistä kestää huoneenlämpöä myös avattuna, osa taas vaatii jääkaappisäilytyksen. Jos olet epävarma, säilytä öljy jääkaapissa. Kylmästä ei nimittäin ole ruokaöljylle haittaa, mutta liian lämpimästä sen sijaan on. 

Myös kylmässä tyypillisesti kiteytyvän oliiviöljyn voi hyvillä mielin sujauttaa jääkaappiin. Öljyjen kiteytyminen on luonnollinen prosessi, joka ei vaikuta öljyn makuun. Öljyä ei tällöin kuitenkaan kannata liottaa kuuman veden alla, vaan ota se mieluummin huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen käyttöä, jotta se ehtii palautua juoksevaksi.

Terveellisin ruokaöljy 

Ruokavaliossa on aina kyse kokonaisuudesta eikä siksi parasta tai terveellisintä ruokaöljyä voi automaattisesti nimetä. Jonkinlaista suuntaviivaa terveellisen öljyn valintaan saa kuitenkin vertaamalla öljyjen rasvakoostumusta, joka kertoo kuinka paljon öljyssä on pehmeitä eli kerta- ja monityydyttymättömiä rasvahappoja. Myös omega-rasvahappojen suhde kannattaa ottaa huomioon öljyjä vertailtaessa.

Rypsiöljyä voi suositella erityisesti sen suuren alfalinoleenihappopitoisuuden vuoksi. Elimistö muokkaa pienen osan alfalinoleenihaposta pitkäketjuisiksi rasvahapoiksi, EPA:ksi ja DHA:ksi, joita saadaan myös rasvaisesta kalasta. Tuttujen ruokaöljyjen lisäksi omega-3 -rasvahappopitoisuudeltaan hyvä valinta on myös voimakkaan makuinen camelinaöljy.

Etenkin oliiviöljyssä puolestaan on laaja kirjo luontaisia, terveydelle hyödyllisiä polyfenoleja, jotka suojaavat veren lipidejä hapettumiselta. Oliiviöljy ei siis suotta kuulu sydänystävälliseksi todettuun Välimeren ruokavalioon.

Kotona kannattaakin pitää ainakin paria erilaista kasviöljyä ja käyttää niitä monipuolisesti ruoanvalmistuksessa niin lämpimissä kuin kylmissäkin ruoissa sekä leivonnassa. Näin kasviöljyistä saa parhaan mahdollisen hyödyn irti. 

Lue myös Anna.fi: Trendikäs kookosöljy, aliarvostettu avokadoöljy, allergikolle sopiva camelinaöljy – tunnetko jo eri ruokaöljyjen terveyshyödyt ja parhaat käyttötavat?

Ruokaöljy spraypullossa

Tavallisesti ruokaöljyt myydään joko lasi- tai muovipulloissa. Ruokaöljy spray on kuitenkin kätevä valinta silloin, kun öljyä haluaa levittää tasaisesti ohuen kerroksen esimerkiksi paistoastian tai ruoan pintaan.

Vuokaspray on kehitetty erityisesti vuokien ja peltien voiteluun. Se estää tehokkaasti leivonnaisten ja ruokien tarttumisen paistovuokiin ja pelteihin. Vuokasprayn lisäksi myös rypsi- ja oliiviöljyä pakataan perinteisen pullon sijasta spraypulloihin, joista öljyä on kätevä suihkauttaa ohut kerros.

Öljyjen kuumuuden kestävyys

Ruokaöljy kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Eroja öljyjen välillä on erityisesti maussa sekä kasviöljyn rasvahappokoostumuksessa, joka vaikuttaa siihen, miten hyvin öljy kestää kuumennusta. 

Eri öljyt kestävät eri lämpöä eri tavoin. Usein runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät kasviöljyt kestävät korkeita lämpötiloja huonommin kuin muut kasviöljyt, sillä monityydyttymättömät rasvahapot hapettuvat kuumennettaessa herkästi eikä öljy tämän jälkeen ole enää yhtä terveellistä. 

Kuumuudenkestävyyttä mitataan niin sanotulla savuamispisteellä. Mitä korkeampi savuamispiste, sitä paremmin öljy kestää paistamista. Ruokaöljyä ei koskaan kannata kuumentaa savuamispisteeseen, sillä rasva saattaa syttyä palamaan. Jos näin kuitenkin pääsee käymään, palava rasva sammutetaan tukahduttamalla liekki kannen avulla. Vettä palavaan rasvaan ei saa lisätä.

Ruokaöljyn hävittäminen

Ruokaöljyn hävittäminen saattaa toisinaan aiheuttaa haasteita, sillä kasviöljyä ei missään tapauksessa saa kaataa viemäriin. Pienikin öljymäärä saattaa aiheuttaa ajan saatossa tukoksia. 

Pienet määrät esimerkiksi paistinpannulle jäänyttä öljyä voi imeyttää esimerkiksi sanomalehteen tai talouspaperiin ja heittää sen jälkeen biojätteeseen tai kotikompostiin. 

Isompi öljymäärä hävitetään sekajätteen mukana joko omassa pakkauksessaan tai vaikkapa tyhjään, suljettavaan maito- tai mehutölkkiin pakattuna. Uppopaistamiseen käytetyn öljyn voi siivilöidä jäähtyneenä takaisin pulloonsa ja käyttää tarvittaessa vielä toisen kerran. 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ruokaöljy kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan – esittelemme oikeat öljyt paistamiseen ja leivontaan

mumma

Hei tämä on mukava saada uusia käyttömuotoja öljyille, itse oon tehnyt cilistä, ja valkosipulista ,,, ja myös rakuunasta ,, appelsiinit ja sitruuna ymm ei oo tullu mieleenkään , ihme mutta nyt aion tehdä…. mitähän vois sekotta ja mihin öljyyn että tulis hyvää kasvoille ,,hiuksille ja jaloille ois kiva saada tietää. ?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.