Omenasta meheviä ruokia

Kotimaisia omenoita riittää elokuun puolivälistä joulukuuhun, joten niistä ehtii syksyn aikana tehdä monia herkullisia ruokia.

Pihapuun omenat houkuttelevat keittelemään hilloja ja hillokkeita. Runsaasta sadosta saa kaiken irti, jos vie omenat mehuasemalle.

Makean omenaista

Maukas ja terveellinen jälkiruoka syntyy uuniomenoiden ohjeella.

Juhlavamman ranskalaisen omenaruoan valmistat kerroskattilan höyryissä. Jälkiruoassa omenoiden täytteeksi tulee kuivattuja aprikooseja ja luumuja.

Mehukkaat omenat sopivat hyvin leivonnaisiin. Amerikkalaisessa isän omenapähkinäkakussa ja pommernin omenamuffinsseissa omenat kuutioidaan suoraan taikinan joukkoon. Muffinssit koristellaan herkullisella mantelikuorrutteella.

Omenapaistoksessa hapahkot pihaomenat ovat edukseen, kun taikinalevyjen väliin levitetään omenasose ja kokonaisuus kruunataan makealla marengilla.

Yhdistele makuja

Omenaisessa possupadassa haudutellaan ensin sipuli ja mausteet lihan kanssa. Omenan lohkot ja rusinat lisätään vasta lopuksi pataan.

Omenoista voi tehdä myös liharuoille sopivaa rosmariini-omenasosetta tai englantilaista omenachutneyta.

Omena sopii yhteen sinihomejuuston kanssa. Kokeile uusia makuelämyksiä valmistamalla omena-sinihomejuustopiirakkaa tai sinihomejuusto-avokadosalaattia.

Omenasta ja punajuuresta voi tehdä syksyisen salaatin, johon kasvikset raastetaan ja sekoitetaan yhteen piparjuurella raikastetun kermaviilikastikkeen kanssa.

Lounaaksi maistuu omenasalaatti, joka koristellaan pähkinöillä ja parmesaanilla.

Lue myös:
Oivat omenaherkut
Omatekoinen omenahillo säilöö sadon
Omenapiirakka kahdeksalla eri tavalla

Avainsanat

Keskustelu

Omenasta on moneksi! Käytän omenoita salaatteihin, ruokiin ja leivän päälle. Nyt kun oma omenapuu antaa hedelmiä, syön niitä joka päivä, joskus montakin. Eikä ne sekoita mahaa kuten ulkomaiset omenat. Paras hedelmä! Ihana tuoksu, sen kehtiystä on ihana seurata puussa ja odottaa milloin pääsee popsimaan.

Kommentoi juttua: Omenasta meheviä ruokia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X