Tomaatti tuo kesän makua

Kotimaisten tomaattien sesonki jatkuu läpi kesän.

Tomaatteja voi grillata, hauduttaa ja täyttää. Ne sopivat pitsoihin, paistoksiin, kastikkeisiin, keittoihin ja marmeladeihin. Vihreät tomaatit sopivat puolestaan säilöntään. Kirsikkatomaatteja voi tarjoilla sellaisenaan.

Keittiön kaapista löytyvät tomaattimurskapurkit ovat jokaisen kiireisen kokin pelastus. Aurinkokuivatut tomaatit ovat todella meheviä ja maukkaita, mutta käytä öljyyn säilöttyjä tomaatteja kuitenkin kohtuudella niiden suola- ja rasvapitoisuuden vuoksi.

Salaatteja alkupalaksi ja lounaaksi

Basilika ja mustapippuri viihtyvät tomaatin seurassa. Tuttu italialainen alkupala on tomaattibruchetta. Välimerellistä suuntausta edustaa myös egyptiläinen tomaattisalaatti, joka on ruokaisampi versio kotimaisesta tomaatti-sipulisalaatista.

Myös mozzarellan ja tomaatin liitosta syntyy herkullinen salaatti. Grillattavaa Halloum-juustoa voi syödä sellaisenaankin, mutta siitä syntyy myös oiva salaatti tomaatin kera.

Keittoja ja kastikkeita

Tuoretomaatit sopivat sekä kylmiin että kuumiin keittoihin. Espanjalaisen gazpachon mukaelma Pepen gazpacho viilentää kesäpäivänä ja tabascolla ryyditetty kylmä tomaattikeitto on täynnä vitamiineja.

Täyteläinen tomaattikeitto saa makunsa juureksista ja vuohenjuustosta. Tuoretomaattikeitto on keveämpi vaihtoehto, jonka voi halutessaan juoda lasista.

Mausteinen tomaattikastike pitää sisällään omenaa ja inkivääriä. Se säilötään lasipur

kkeihin jääkaappiin. Meksikolainen tomaattikastike maustuu limellä, savustetusta chilistä tehdyllä kastikkeella ja tuoreella korianterilla.

Kasvisyöjällekin sopivaan muhevaan tomaattikastikkeeseen tulee paljon valkoisia papuja ja tuoreita yrttejä. Ananaksesta ja tuoreista tomaateista valmistuu makea salsa.

Tomaattisia pääruokia

Tomaatti on peruspastakastikkeen pääraaka-aine. Kevyt tomaatti-rucolapasta viimeistellään parmesaanilastuilla. Tukeva italialainen tomaatti-lihakastike syödään täysjyväpastan kanssa.

Lammaspyörykät syödään kastamalla ne tomaattidippiin, ja ne sopivat esimerkiksi noutopöytään. Tulisessa nakkikeitossa käytetään chilillä maustettua tomaattimurskaa.

Tomaatti sopii myös kalan kera. Kokeile tomaattisia silakoita uunissa tai tomaattihaukea, joka saa lisäpotkua piparjuurenmakuisesta tuorejuustosta.

Tomaattia käytetään leivonnassakin hyväksi. Välimeren muffinit saavat potkua aurinkokuivatuista tomaateista. Tomaattipiiraakaan tulee myös aurinkokuivattujen tomaattien öljyä makua antamaan.

Tomaatin grillaaminen

  • Halkaise tomaatit poikittain terävällä veitsellä. Lisää leikkauspinnoille kevyesti suolaa ja mustapippuria.
  • Hienonna muutamia valkosipulinkynsiä ja kuumenna öljytilkassa ruskistamatta.
  • Grillaa tomaatinpuolikkaita ensin leikkauspinta alaspäin 3 – 5 minuuttia. Voit käyttää alla öljyttyä grillausritilää, rei’itettyä folioalustaa tai vain alumiinifoliota öljyllä sipaistuna.
  • Käännä tomaatit leikkauspinta ylöspäin. Lusikoi päälle valkosipuliöljyä. Jatka grillausta toiset 3 – 5 minuuttia.
  • Nosta tomaatit tarjolle leveän lastan avulla. Ripota pinnalle raastettua parmesaanijuustoa ja tuoretta timjamia.

    Luumu- ja kirsikkatomaatit on kätevää grillata kokonaisina. Pyöräytä niille kulhossa valkosipuliöljyä ja mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Pujota tomaatit vartaisiin. Kääntele vartaita välillä grillauspihdeillä. Anna paahtua 6 – 8 minuuttia. Nosta tomaattivartaat tarjolle ja valele päälle loppu valkosipuliöljystä. Täydennä halutessasi tuoreella yrtillä ja parmesaaniraasteella.

Lähde: Kotimaiset Kasvikset ry

Avainsanat

Keskustelu

Mikä siinä on, että kotimainen tomaatti ei maistu miltään? Hollantilaiset terttutomaatit ovat tosi hyviä. Ja kirsikkatomaatit ja luumutomaatit. Ehkä täällä ei kannattaisi tomaatteja viljelläkään.

Ihan samaa mieltä. En tiedä miksi pitäisi innostua kotimaisista tomaateista jotka eivät maistu miltään ja joiden kasvattaminen täällä vie valtavasti energiaa. Saisipa tänne vaikka ihania italialaisia tomaatteja!

Jos tomaatit kasvatetaan apulannalla, ne eivät todellakaan maistu miltään- samoin on mansikoiden, perunoiden ja muiden juuresten laita. Maukkaita tomaatteja ja juureksia saa kasvattamalla ne hyvin palaneella lehmänlannalla, kanankakkarakeilla tai kompostilla. Siis lannoitus pitää olla biolannoitetta. Apulanta tekee perunoistakin mauttomia ja”plektuja”eli vesittyneitä. Kaupasta kannatta ostaa luomutomaattia, jos haluaa varmasti maukkaita.

Kommentoi juttua: Tomaatti tuo kesän makua

Vastaa käyttäjälle rullukka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X